AARREARKKU

Ihana vapauden tunne! Musiikin ja draamallisen ilmaisun voima on jokaisen ihmisen sisällä: taitavan ohjaajan käsissä löydät niiden kautta itsestäsi uusia ja myönteisiä piirteitä.

Jännittäminenkin voi olla myönteistä ja siitä voi oppia nauttimaan! Harjoittelemme yhdessä iloista esiintymistä ja poistamme jännityksen tuomaa stressiä hauskoin ja innostavin harjoituksin.

aava meri

Tilaa hengittää ja olla aivan oma itsensä

Rentoutusharjoitukset auttavat sinua jaksamaan ja piristävät väsyneen mielen.

Improvisointi tuo iloisen mokaamisen elämyksen.

Tarinoiden ja satujen maailma kiehtoo niin aikuista kuin pientä lastakin. Niiden yhteinen dramatisointi ja tutkiminen avaavat nykypäivään sovellettavissa olevia näkökulmia.

Roolien kautta voi ilmaista sellaisia asioita, joita olisi mahdotonta uskaltaa tuoda esille tavallisessa arjessa. Työyhteisö tai muu ryhmä pääsee käsittelemään näitä asioita turvallisessa ja ohjatussa draamaprosessissa. 

Äänenkäytön vahvistaminen ja monipuolistaminen tuo esiintymiseen varmuutta ja elävyyttä. On olemassa lukuisia tehokkaita ja helppoja ääniharjoituksia, joita toistamalla äänesi vahvistuu ja siihen tulee persoonallista syvyyttä ja erilaisia sävyjä. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>